oravat ja ufot

Mä luin kerran kirjan joka käsitteli hyvyytä ja pahuutta. Jumalaa ja ihmeitä ja sen sellasta. Se oli todella hieno kirja. Mä yritin eläytyä siihen tosi paljon.
Mutta mä oon aika synkkä ja kirjan hyvyys ei oikeen tehonnut muhun. Mutta se oli kyllä tosi hieno ja kaunis.
Ehkä mä en kelpuuta itseäni ihmeidentekijöiden ja jumalten joukkoon.
Kirjassa puhuttiin myös siitä toisesta josta meidän pitäisi pyrkiä vapautumaan. Se toinen on paha ja estää meitä elämästa täydellisesti.
Mietin myös tätä. Ehkä tämä toinen oli niin vahvasti minussa että se oikea aito minä ei edes päässyt kurkkaamaan ulos?
Ehkä se ei edes ollut koskaan nähnyt päivänvaloa?Millä sen saisi houkuteltua ulos? Miten sen tunnistaisi? Mikä ja kuka se oli?
Minäkö olin se toinen, se toinen, tosi paha?

Luin myös jostain toisesta kirjasta että toivo on ainoa tapa selvitä elämästä, siis hengissä.
Siinä sanottiin myös että enemmistö ihmisistä elää vain koska pelkäävät kuolemaa.
No, ei ainakaan tarvitse pelätä yksin...mutta toisaalta jokainen elää yksin ja jokainen myös kuolee yksin.
Se on helvetin pelottavaa jos ei oikeen tule toimeen itsensä kanssa.

Mulla oli usein sellanen epätodellinen fiilis, niinkun mä olisin joku kiltti haamu joka kulkee yksin täällä maan päällä.
Näennäisesti sosiaalisena ja ns normaalina.
Mä jopa mietin että ryhtyisin uskomaan jumalaan. Muutta en sitten ryhtynytkään koska tiesin ettei siitä tulisi mitään.

Ajattelin että olin tosi kylmä ja tunteeton.

Sitten kerran yks mies antoi mulle kirjeen bussissa. Sen mielestä mä olin erilainen.
Se oli tarkkaillut mua monen tunnin ajan. Sen mielestä mä hukkasin pois elämäni turhuuksiin.
Mun pitäisi keskittyä erityisten ominaisuuksieni kehittämiseen.
Mä nauroin koko jutulle. Koska mua pelotti.
Myöhemmin mä aloin uskomaan tähänkin juttuun.
Ajattelin että vihdoinkin mä olen joku. Vihdoinkin mulla on tehtävä.
Et UFOT hakis mut kotiin.

Ei ne sitt tullutkaan, ehkä mä olin liian levoton ja outo niillekin. (Et siinä se)

Todelliset asiat kyllästytti enemmän ja enmmän. Luin aika paljon kaikkea joka liittyi yliluonnollisuuteen, taikaan ja
sensemmoisiin asioihin. Ne olivat jännittäviä. Tunsin kylmiä väreitä ja tunsin itseni elävältä.
haha.
Mutta nekin oli jonkun tyypiin väsäämiä, aina joku on keksinyt jotain. Kaikki on ihmisen keksimää.
Se ärsytti mua. Halusin ihan itse tajuta, keksiä ja löytää jotain.
Luonto oli sitten ainoa paikka joka toimi kun en avaruuteen päässyt .
Ajattelin että kasvit ja eläimet tietävät keitä ne on. Niillä on juuret tiukasti omassa maassa.
Yritin jutella oravien ja varisten kanssa ja kyllä me jonkilainen yhteys sitten saatiinkin.
Se oli hienoa ja rauhoittavaa.